Uutiset 1/2003:
Piiri peruutti Kevät Cupin kilpasarjan
12.4.2003
Palloliiton Helsingin piiri peruutti lopulta Kevät Cupin kilpasarjan kaudella 2003 kokonaisuudessaan. Syyksi piiri ilmoitti huonot kenttäolosuhteet, joita kenttämestarit
eivät toistuvista yrityksistä huolimatta pystyneet saamaa pelikuntoisiksi.
Samalla piiri ilmoitti alustavat otteluohjelmat piirisarjoissa kaudella 2003. HeKuLan avausottelu on näillä näkymin tiistaina 6. toukokuuta.
Kukkaislapset avaavat kautensa vierasottelulla Trikiineitä vastaan. Ottelu pelataan Myllypuron hiekalla.
Kevät Cupin avausottelu peruttiin
8.4.2003
Suomen Palloliiton Helsingin piiri perui Kevät Cupin avauskierroksen ottelun Terälehtien osalta. Peruutuksen syyksi
piiri ilmoitti huonot olosuhteet. Oulunkylän hiekkakenttä oli HeKuLan piiriltä saaman virallisen selvityksen mukaan "jäinen ja lumen peitossa". Tieto peruutuksesta tuli
vain seitsemän tuntia ennen ottelun alkua.
Piirin toiminta otteluiden järjestämisessä herättää muutenkin ansaittua kritiikkiä. Avausotteluahan siirrettiin piirin toimesta tiistain ja torstain
välillä useaan otteeseen, edellisen kerran vain päivän ennen h-hetkeä. Kukkaislasten hallitus kokoontuu asian johdosta ja päättää piakkoin, jättääkö
seura kauden 2003 Kevät Cupin väliin kokonaisuudessaan. Nähtäväksi jää myös piirin jatkotoimenpiteet korvaavien otteluiden järjestämisessä.
Reipas askeleen edellä Suomen Cupissa
5.4.2003
HeKuLan avausottelu Suomen Cupissa päättyi FC Reippaan juhlaan. Peli päättyi lukemiin 0 - 13
ja Kukkaislapset jäivät näin ensimmäistä kertaa urallaan maaleitta kyseisen kilpailumuodon
historiassa.
Lauantai 5.4.2003 tullaan muistamaan monestakin syystä Hekulassa. Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui
kylmä ja konemainen Reipas A-junnuineen. Maalipuut olivat ottelussa Hekulan puolella, sillä peräti viisi kertaa ne pelastivat
Hekulan takaiskuilta. Kentällä nähtiin myös ensimmäistä kertaa kevään hankinta Kari-Pekka Hellstén, joka kirmasi vaihdosta
puolustukseen toisella puoliajalla. Hekulan historian ehkä pahin loukkaantumissuma oli myös tärkeä tekijä ottelussa. Kaikkia
mahdollisia vaihtoja ei saatu käytettyä ja se näkyi toisella puoliajalla peliajan vanhetessa. Tuskin koskaan (toivottavasti) tullaan
jalkapallo-ottelua pelaamaan vastaavissa olosuhteissa. Edellisenä päivänä alkanut lumipyry jatkui läpi koko ottelun ja kentän
aurauksesta huolimatta näkymä kentän laidalta oli lähinnä jalkapallon irvikuva.
Ottelussa nähtiin lukuisia tilanteita, maaleja ja komeita liukutaklauksia. Tässä niistä muutamia: reilun puolen tunnin pelin
jälkeen tutulla paikalla keskikentän keskellä koko ottelun uurastanut Sami Tuominen lähetti roikkumaisen juoksupallon kärjessä
pelanneelle Jukka Hallikaiselle. Reippaan maalivahdin haparoidessa pallon kanssa, Hallikaisella oli mahdollisuus tehdä Hekulan
avausmaali. Epäonnekseen mies oli kuitenkin liian nopea ja juoksi ohi pallosta, jonka maalivahti lopulta vaivoin sai näppeihinsä.
Toisella puoliajalla kuuden minuutin kohdalla erotuomari vihelsi rangaistuspotkun Reippaalle epämääräisestä tilanteesta.
Laurikaisen fyysisyys rangaistusalueella oli liikaa Reippaan hyökkääjälle, joka toivottomasti heittäytyi maahan, kun ei muutakaan
voinut. Vilho Jussila vaihdettiin kentälle toisella puoliajalla ja mies olikin päästä aikakirjoihin heti kättelyssä. Hallikaisen
tapaan ajoitus ei ollut kohdallaan ja pääpallo leijui maalipotkuksi. Jarkko Hallikainenkin kävi kokeilemassa Reippaan
puolustuksen kestävyyttä. Kovan tilanteen jälkeen Reippaan maalivahti vain vaivoin pystyi jatkamaan peliä. Seuraavaksi oli Jukka
Hallikainen karkumatkalla. Reippaan puolustus jäi ihmettelemään keskialueelle, kun Hallikainen juoksi pallon kanssa kohti
vastustajan maalia. Ala-arvoiset olosuhteet eivät kuitenkaan olleet terälehtien puolella ja pallo liukui lumella pitkäksi maalivahdin
poimittavaksi. Ottelun 68. minuutilla Mika Petäjän oli vuoro juosta kentälle. Fyysinen peli oli jälleen 85. minuutilla liikaa Reippaalle,
kun Hekulan puolustus sämpylöi vastustajan rangaistusalueella ja tuomiona oli rangaistuspotku. Reippaan maalivahti kävi
Chilavertmaisesti toimittamassa pelivälineen Frimanin selän taakse. Reipas teki ottelussa 13 onnekasta maalia, yksi hylättiin paitsiona.
”Nämä on niitä päiviä kun toivoo, että olisi nukkunut huomiseen” –tuhahdus kiteytti hyvin tunnelmat fanien keskuudessa.
Joukkue suuntaa katseen kuitenkin tuleviin haasteisiin. ”Pureksitaan tätä tappiota nyt minuutti tai kaksi, mutta sen jälkeen on
jo mielessä jokaisen jalkapalloilijan tärkein ottelu eli seuraava ottelu” –kommentoi joukkueen toimihenkilö.
(Mikko Wennström)
Kukkaislapset ennakkoluulottomasti Reippaan kaatoon
3.4.2003
Helsingin Kukkaislasten Suomen Cupin aloituskokoonpano julkaistiin eilen seuran lähipiirille. Kiivainta keskustelua
seuran johdon sisällä aiheutti pelitaktiikka, mutta loppujen lopuksi johtohenkilöt olivat samoilla linjoilla:
Panostetaan heti alusta alkaen vahvaan hyökkäykseen keskikentän tuella ja varmistetaan puolustus ketterimmillä ja
kokeneimmilla terälehdillä. Pelipaikkojen suhteen viimeisen sanan sanoi joukkueen manageri Sami Tuominen, jonka
harmahtaville hiuksille lisäsävyä antavat lukuisat loukkaantumiset. "Onneksi jokainen kaveri pystyy pelaamaan paikalla kuin
paikalla", totesi tyynen rauhallisesti itsevarmuutta huokuva Tuominen.
Joka tapauksessa joukkueen hyökkäysvoittoista taktiikkaa voidaan pitää perusteltuna kauden harjoituspelit ja niissä syntyneet
komeat maalit huomioon ottaen sekä tietenkään unohtamatta vankkumattoman ja runsaslukuisen fanijoukon viihdyttämistä.
Joukkueen lähipiiriin kuuluvan kannattajan kommentti pelitaktiikasta oli selkeä: "Hyvä. Heti alusta lähtien reippaille pikkupojille
kunnon painetta puolustukseen". Miettikääpä sitä!
(Sami Tuominen)
Kukkaislapset jyräsivät toisella jaksolla
22.3.2003
HeKuLa haki arvokkaan 3 - 5 voiton IHJ/2:sta eilen. Suutarilan hallissa pelatun ottelun "primus motoreina" hääräsivät Jarno Laurikainen
ja Karri Kivioja, jotka tekivät kaksi maalia mieheen.
Hekula osoitti periksiantamattomuutensa pre-seasonin toisessa
harjoitusottelussa IHJ/2:ta vastaan. Puistolan hallin jäisellä hiekalla
käyty ottelu pelattiin Hekulan kannalta jälleen niukoilla
miesresursseilla, jotka pelin aikana vain vähenivät Tervosen
loukkaannuttua ja Salotuomen ollessa vielä toipilaana. Vaihtojen
vähyydestä huolimatta Kukkaislapset onnistuivat pysymään vastustajan
vauhdissa koko ottelun ajan.
Ottelun alussa IHJ/2 onnistui tekemään kaksi onnekasta maalia ja peli
saattoi näyttää joidenkin silmissä jo ratkenneen. Joukkueenjohto oli
kuitenkin nopea reagoimaan ja radikaaleilla pelipaikkojen vaihdoilla
saatiin Hekulan voimabalanssi optimaaliseksi. Laurikaisen siirryttyä
puolustuksen keskeltä kärkeen alkoi syntyä kaivattua ryminää IHJ:n
maalilla. Eikä aikaakaan kun Wennströmin antamasta kulmapotkusta pallo
löysi tiensä maaliin Laurikaisen maagisen kosketuksen avulla.
Kavennuksen jälkeen IHJ/2 pääsi tekemään onnekkaan maalin Frimanin
taakse, mutta se jäi heidän viimeiseksi tässä ottelussa. Hekula oli
jälleen kahden maalin tappioasemassa, mutta Laurikaisen johdolla joukkue
jatkoi taistelua. Vasemmalla laidalla pirteästi taistelleen Jussilan oli
seuraavaksi vuoro vapauttaa Laurikainen maalin tekoon.
Joukkueen toinen taktinen siirto osoittautui sekin onnistuneeksi.
Kivioja vaihdettiin Laurikaisen pariksi puolustuksesta kärkeen ja
tulosta alkoi syntyä. Laurikaisen toinen maali syntyi Kiviojan antamasta
viekkaasta syötöstä, jopa niin viekkaasta ettei maalin synnystä ole
kellään mitään muistikuvia. Seuraava maali oli jälleen Kiviojan ja
Laurikaisen kovan työn tulos. Voimakaksikko ei karvauksellaan jättänyt
vastustajan puolustukselle muuta mahdollisuutta kuin siirtää pallo oman
pelaajan selän kautta omaan maaliin. Kivioja ei halunnut kuitenkaan
jättää mitään jossittelun varaan ja kävi toimittamassa pallon vielä
kertaalleen vastustajan maaliin Jussilan läpisyötöstä.
Hyvät otteet harjoitusotteluissa ovat nostaneet odotuksia fanien
keskuudessa. Joukkueen sikariporras pitää kuitenkin jalat maassa: "Näitä
pelejä on pelattu pienillä kentillä ja tosipelit ovat vasta tulossa."
(Mikko Wennström)
Taistelu Suomen Cupin jatkopaikasta on jo alkanut
19.3.2003
HeKuLan sunnuntaina saavuttama voitto Helsingin Palloseurasta on huomattu myös FC Reippaan riveissä. Kukkaislasten avausvastustaja Suomen Cupissa
uutisoi harjoitusottelun nettisivuillaan ja rivien välistä on luettavissa syvä huoli omiensa puolesta. Suora lainaus FC Reippaan internetsivuilta
kuvaa hyvin lahtelaisten huolestuneisuutta: "Käveleekö joukkueemme helppoon voittoon terälehtien peittämällä kentällä, vai
tuleeko ohdakkeinen vastustaja kimppuun
Flower Power -taktiikalla ja tekee joukkueestamme onnenkin hylkäämää A-pilaa?" Ottelu pelataan lauantaina 5.4. klo
15.00 Lassilassa.
Hellstén Terälehtien miehistöön
18.3.2003
Helsingin Kukkaislapset teki kuutosdivisioonan kiivaina kiehuvilla siirtomarkkinoilla pitkään suunnittelemansa kaappauksen
hankkimalla riveihinsä puolustuksessa ja keskikentällä viihtyvän Kari-Pekka "KooPee" Hellsténin.
"Kaipasimme joukostamme lainapelaajiksi poistuvien runkomiestemme korvaajaksi vankan kokemuksen omaavaa todellista
vahvistusta ja sen myös saimme. Kuuntelimme ennen ratkaisua myös faniemme toiveita ja toteutimme ne", seuran johto totesi
rinta rottingilla eilen Hotel Hiltonissa kansainväliselle lehdistölle pitämässään tiedotustilaisuudessa.
"Aktiivisuutemme siirtomarkkinoilla ei välttämättä lopu tähän. Viimeistään Suomen Cup -ottelumme Lahden Reipasta ratkaisee
sen, ryhtyykö HeKuLa panoksia säästämättä tavoittelemaan UEFA Regions Cup -paikkaa. Esimerkiksi eurooppalaisten
huippujoukkueiden vaihtopenkeillä istuu useita tyytymättömiä pelaajia, joille Terälehdet soisi oivan mahdollisuuden uran
elvyttämiseen. Toivomme, että Hellsténin mukaantulo tekee seurastamme heille entistäkin houkuttelevamman vaihtoehdon",
johtohenkilöt linjasivat edelleen. (Karri Kivioja)
Hallikaisen johdolla avausvoittoon
16.3.2003
Helsingin Kukkaislapset aloittivat jalkapallokautensa eilen Ruoholahdessa voittamalla Helsingin Palloseuran luvuin 0 - 3.
Ottelun hahmona hääräsi Jukka Hallikainen, jonka lapikkaasta lähti kaikki kolme osumaa.
Ruoholahden jäätävän viileässä kuplahallissa pelattu ottelu alkoi Kukkaislapsilta haparoiden.
HPS:n talviharjoituksien mukanaan tuoma pallovarmuus näkyi kotijoukkueen otteissa. HPS ei kuitenkaan päässyt hyödyntämään
tilannetta, vaan aina kärkäs HeKuLan yläkerta Jukka Hallikaisen johdolla otti pelitilan haltuunsa. Ja vain seitsemän minuutin pelin jälkeen
paukautti Hallikainen ensimmäisen laukauksensa, tällä kertaa kuitenkin tolppaan.
Vaihtelevien esitysten jälkeen oli oikeana pakkina pelanneen Mikko Wennströmin vuoro rakentaa peliä. Oivalla pelipäällä
olleen laitapakin syöttö tavoitti Jukka Hallikaisen ja näyttävän laukauksen jälkeen vierailijat siirtyivät johtoon. Tauolle siirryttiinkin
lukemissa 0 - 1.
Toinen puolisko alkoi siitä, mihin ensimmäisellä jäätiin. HPS:n harvat hyökkäykset päättyivät Wennströmin ja vasemmalla puolella pelanneen
Risto Juntusen rakentamaan muuriin. Ne kerrat, jolloin edellä mainitussa muurissa oli pieniä pettämisen merkkejä oli Mats Friman pallon tiellä.
Keskikentän hyvällä tuella alkoi Terälehtien nousu kohti rökälevoittoa. Ari Eerolan pelisilmä oli talvipakkasillakin terävä ja kohta oli
nuoremman Hallikaisen vuoro jälleen tuulettaa.
Tiedä häntä katkesiko HPS:n selkäranka 0 - 2 osumaan, mutta Kukkaislasten viimeinen osuma oli kuin suoraan oppikirjasta.
Tuomo Tervosen ja Jukka Hallikaisen yhteistyö päättyi kauniiseen maaliin, jossa epäitsekkäästi pelannut Tervonen tarjoili maalipaikan kuin
"kukan kämmenellä" Hallikaiselle. Loppulukemat kauden avauksesta ansaitusti HeKuLalle 0 - 3.
Ottelun jälkeen suoritettiin vielä rangaistuslaukauskilpailu tarkoituksena harjoitella tulevaa Cup-kautta varten.
HeKuLan otteet "pilkuissa" kaipaavat vielä hiomista, sillä HPS vei kilpailun luvuin 5 - 3. Terälehdistä onnistuivat Jukka Hallikainen, Ari Eerola ja
Tuomo Tervonen. Risto Juntusen vuoro oli toimia epäonnensoturina eikä Jarkko Hallikainen päässyt edes kokeilemaan onneaan.
Kukkaislapset kohtaavat FC Reippaan A-juniorit
11.3.2003
Suomen Palloliitto julkaisi tänään Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit. Terälehtien arpaonni ei ollut paras
mahdollinen, sillä vastaan asettuu FC Reippaan A-juniorit. Kukkaislapset lähtevät kuitenkin luottavaisena tulevaan koitokseen
ja takataskussa on muutama yllätyskorttikin jo valmiina. Ottelu pelataan HeKuLan kotistadionilla huhtikuun ensimmäisellä viikolla.
Muut otteluparit ovat nähtävissä
Palloliiton sivuilla.
HeKuLa mukaan Suomen Cupiin
6.3.2003
Helsingin Kukkaislapset osallistuvat kuluvalla kaudella jälleen Suomen Cupiin. HeKuLa lähtee hakemaan
pelituntumaa ennen Kutosen alkua, mutta myös menestystä voidaan joukkueelta odottaa. Viime vuonna LPS/2:lle koettu
karvas tappio rangaistuslaukauskilpailussa cupin toisella kierroksella on vielä hyvässä muistissa ja tapahtuman ei aiota
toistua tänä vuonna. Joukkue lähteekin parantamaan sijoitustaan ja tavoite on selviytyä vähintään kolmannelle kierrokselle.
Kukkaislapset osallistuvat kuluvana vuonna myös Helsingin piirin järjestämään Kevät Cupiin. Joukkue lähtee hakemaan
menestystä cupista, sillä viime vuonna Terälehdet sijoittuivat hienosti kahdeksan parhaan joukkoon.
Cup pelataan huhtikuun aikana Helsingissä.
Piiri julkaisi alustavan lohkojaon
1.2.2003
Suomen Palloliiton Helsingin piiri julkaisi alustavat lohkojaot kaudelle 2003. Kukkaislasten lohkoon
mahtuu monta tuttua joukkuetta, mutta myös muutama uusi ja mielenkiintoinen joukkue tulee
kohtaamaan kovassa vireessä olevat Terälehdet.
HeKuLan kanssa lohkossa kaksi pelaavat: FC Balls, FC Härät, FC Viikingit/2, HePuLi, HerPa, IHJ/2, MaKu/2, Norsunkaatajat, PuiU/Malmi, Tavastia, Trikiinit ja Zyklon/2.
Kutonen pelataan neljässä 13-14 joukkueen lohkossa yksinkertaisena sarjana. Lohkovoittajat nousevat suoraan Viitoseen. Lisäksi lohkojen kakkoset pelaavat karsinnan lisänousijoista. Lohkovoittajat pelaavat piirinmestaruudesta cup-systeemillä Lohko 1- Lohko 2 ja Lohko 3 - Lohko 4, otteluiden voittajat loppu- ja häviäjät pronssiotteluun. Lohkojen sijoille 11. ja sitä huonommin sijoittuneet putoavat Seiskaan.
HeKuLan vuosikokous valitsi uudet toimihenkilöt
12.1.2003
Helsingin Kukkaislapset ry:n vuosikokous valitsi uudet toimihenkilöt seuralle tänään Merihaassa. Täysin uusina toimieliminä Kukkaislapset päättivät managerin ja huoltajan toimien perustamisesta. Samalla kokous päätti joukkueenjohtajan ja valmentajan sekä heidän varamiesten tehtävien lopettamisesta.
Helsingin Kukkaislapset ry:n hallitus vuonna 2003 on:
Puheenjohtaja - Jarkko Hallikainen
Varapuheenjohtaja - Karri Kivioja
Sihteeri - Mika Petäjä
Varainhoitaja - Jarno Laurikainen
Jäsen - Tapani Tenhiälä
Yhdistyksen tilintarkastajana jatkaa Tuomo Tervonen ja varatilintarkastajana Martti Ant-Wuorinen. Lisäksi valittiin seuran manageriksi Sami Tuominen ja hänelle varamieheksi Karri Kivioja. Huoltajana kaudella 2003 toimii Mats Friman. Joukkueen kapteeniksi valittiin Tapani Tenhiälä ja varakapteeniksi Mats Friman.
HeKuLa onnittelee uusia toimihenkilöitä ja toivottaa heille menestystä vaativissa luottamustehtävissä!
|
|